torstai 18. helmikuuta 2010

Onnellisuus

Onnellisuutta on vaikea määritellä, mutta varmaan jokainen ihminen on joskus tuntenut sitä.

Onko olemassa tekijöitä joista onnellisuus riippuu? Esimerkiksi ensimmäisestä maailmansodasta kertovassa romaanissa kerrotaan sotilaasta joka menettää kraattiosuman takia: raajansa, silmänsä, kuulonsa ja puhekynsä. Voiko hän enää tuntea onnellisuutta? Hän tosin pystyi morsettamaan raajan tyngillään haluavansa kuolla. Eutanasiaan ei kuitenkaan suostuttu. Hän lisäksi tunsi kun hänen rintaansa kiinnitettiin mitalli. Mutta asiasta toiseen.

Onellisuus voi riippua paljon terveydestä, mutta minun mielestäni se ei merkitse kaikkea. Kuoleman sairas voi olla onnellinen jos hän saa ennen kuolemaansa ilouutisen. Uskovainen ihminen voi olla onnellinen päästessään parempaan paikkaan.

Aristoles sanoi että kaikki ihmiset tavoittellevat onneliisuutta. Viime tunnilla kysymykseski nousivat budhalaiset ja heidän onnellisuus käsityksensä. Asiaa en tarkemmin tiedä, mutta eikö onnellisuuden tavoittelu ole myös osaltaan täydellisyyden tavoittelua? Ihminen voitulla onnelliseksi perustaessaan perheen, päästessään nirvanaan tai voittaessaan lotossa. Onellisuus on jokaisen ihmisen oma käsitys, mutta tuskin kukaan ihminen ei haluaisi olla onnellinen.

2 kommenttia: